"You need to take a ferry to see the stars"

Olisin halunnut kirjoittaa viime viikonlopusta, kun seikkailin kavereiden kanssa, eksyin Tower Bridgelle keskiyöllä, kävin VegFestillä, menin ekaa kertaa yöbussilla. Koko viikonloppu vaan oli täynnä ohjelmaa, kävin kotona nukkumassa nelisen tuntia ennen sunnuntaita ja jatkoin taas aamulla matkaa. Seuraavat päivät menikin palautuessa, en jaksanut avata tietokonetta. Lisäksi mun piti pakata, koska tiistai-iltana lähti lento Singaporeen! Lasten isovanhemmat asuu täällä, joten tultiin kahden viikon lomalle heitä tapaamaan. 

En oo ikinä poistunut Euroopasta, eli kaikki on aivan uutta, isoista lentokoneista lähtien. Mun vieressä istui hollantilainen yliopisto-opiskelija, joka oli matkalla Singaporeen opintomatkalle. Tarjosin hälle sipsejä, mikä osoittautui pitkän keskustelun kauniiksi aluksi. Puhuttiin elämästä, peloista, vaikeudesta tarttua puhelimeen ja varata hammaslääkäriaika. Sain nukuttua parisen tuntia, kunnes luovutin, lentokoneen penkistä ei vaan löydä mukavaa asentoa. Katoin Dumbon (ensimmäistä kertaa) ja olin ihan kummastunut, koska leffasta 1/6 menee siihen, kun Dumbo ja hiiri on humalassa. 

Olin kysynyt hostisältä aikaisemmin, millaista on Singaporessa. Hän antoi vastaukseksi kolme sanaa: hot, clean, humid. Koin ne kaikki siinä samassa, kun astuttiin ulos lentokentältä. Mulla oli jalassa housut, jotka meinas tippua jalasta jos taskuissa oli liikaa tavaraa. Eipä ollut ulkona enää sitä ongelmaa, kun kangas liimautui ihoon kiinni. 

Jetlag ei oo tuntunut pahalta, vaikka kello näyttää seitsemän tuntia enemmän kuin Englannissa (eli 5h enemmän kuin Suomessa). Nukahdin kahden aikaan, ja heräsin ennen kahtatoista. Saman tyyppisessä rytmissä oon nyt elänyt täällä. Lapset ei oo ollut yhtä onnekkaita. Ne nukahtaa 9-11 välillä, nukkuu pari tuntia (Lontoossa ne nukkuis siihen aikaan päikkärit). Unilta herättyä ne on molemmat nälkäsiä (illallisaika), joten vanhemmat kokkailee midnight snacksit ja sen jälkeen ne sitten touhuaa parisen tuntia ennen kuin nukahtavat uudestaan. 

Torstai ja perjantai meni töissä. Singapore on ostoskeskusten luvattu maa, niitä on melkeen joka kulmalla, yleensä kaks ostoskeskusta samalla alueella, tosin eri puolilla teitä vaan. Niissä paikalliset viettää aikaa, shoppaillen ja käyden syömässä. Lapsille on sisäleikkipuistoja, jossa mekin käytiin. Voin kertoo, et siinä vauvakuume karisee, kun yrität pysyä nopeasti konttaavan taaperon perässä, koitat leikkiä vanhemman lapsen kanssa ja samalla kuunnella kahta hyperaktiivista vierasta lasta, jotka haluaa selittää sulle kaiken niiden elämästä ja näyttää, kuinka ne osaa hypätä korkeita hyppyjä. 

Ilmanlaatu Singaporessa on ollut hirveä viimeisen kuukauden, mutta se on koko ajan menossa parempaan suuntaan. Kaikkialla on harmaata, aurinko on vaan haaleankeltainen pallo eikä sinistä taivasta nää. Syy sumuun on metsien poltot naapurimaissa, tuuli puhaltaa savua Singaporeen. Aikaisemmin lapsia on kehotettu pysymään sisätiloissa savusumun takia, joten meidän matka uhkasi peruuntua jos ilmanlaatu ei parane. Nyt täällä on aivan okei ilma, lasten kanssa ei tosin vieläkään vietetä aikaa ulkona, mutta esim. mun henkeä se ei ahdista, vähän haisee savulle vaan. 

Eilen illalla sain tietää, että mulla on tänään vapaapäivä. Olin rekisteröitynyt couchsurfing-sivulle aikasemmin ja lähdin sinne sitten kiireellä metsästämään mulle seuraa. Lähetin viestejä, mutta en saanut viestejä takaisin. Aamulla olin sitten valmistautunut seikkailemaan yksin. Ennen lähtöä sain kuitenkin viestin, jossa yks tyyppi sanoi olevansa vapaa illemmalla ja lupasi lähteä mun kanssa illalliselle. Hän myös sanoi kutsuvansa kavereitaan mukaan. Iltapäivän seikkailin Gardens by the bay -nimisessä valtavassa puutarhapaikassa, joka näytti ihan satumaalta. Kuvista se tunnelma ei tosin välity, koska kaikki tosiaan näyttää harmaalta...

Lounaaks söin hummusta falafeleilla. Niin paljon hummusta. Niin vähän falafelia. Niin hyvää. Kun olin lopettelemassa, mun pöytään istui eräs vanhempi singaporelainen. Hän näytti mulle kuvaa keppiin nojaavasta vanhuksesta, joka seisoo täydessä metrossa, eikä kukaan anna hälle paikkaa. Alettiin keskustella ystävällisyydestä, huomaavaisuudesta ja hiusten hennavärjäämisestä. Niin sympaattinen tyyppi. Kerroin kaipaavani Lontoosta ihmisten ystävällisyyttä: vaikka aluksi small talk kaupan kassalla tuntui vähän vieraalta enkä meinannut tottua siihen, että törmätessäni ohikulkijaan myös hän pyytää multa anteeksi, on siitä tullut tärkeä osa mun arkea. Täällä kaupassa asiointi menee suurinpiirtein samalla tavalla kuin Suomessa: hello, ten dollars, thank you, bye. Missä on mun hello darling, how are you, have you had a good day, it would be 10 pounds please, thank you very much, bye bye, have a great day. 

Tapasin sohvasurffarityypin ostoskeskuksessa ja yhtäkkiä meitä olikin niin monta, kun tyypin kaverit saapui paikalle! En oppinut varmaan kenenkään nimeä, mutta tyypit oli niin ystävällisiä. Illallisen jälkeen osa kuitenkin katos erääseen konserttiin, joten me muut suunnistettiin veden ääreen katsomaan vastapäisen rakennuksen valoshow'ta ja keskustelemaan kaikesta. Opin paljon uusia asioita Singaporesta ja sen kulttuurista! On normaalia asua kotona siihen asti kunnes menee naimisiin (joskus jopa jonkun aikaa sen jälkeenkin), Singaporessa ei oo paljon luontoa jäljellä, se juhlii 50-vuotispäiviään tänä vuonna, iltaisin syy lähteä ulkoa kotiin on yleensä väsymys eikä kylmyys, ja nähdäkseen tähtiä on mentävä lautalla saarelle.

Oli niin mahtava tavata paikallisia ihmisiä ja saada kuulla millaista heidän arkensa on. Tyypit olivat kovin rentoja ja mukavia, mulla oli kyllä mahtava ilta! Lontoossa harmittaa vähän, kun oon tavannut vaan muita au paireja. Ehkäpä tän reissun jälkeen yritän couchsurfingin kautta tavata paikallisikian, luultavasti näen Lontoon eri tavalla kuin oon tähän asti sen nähnyt.

 

 

Mee polulta harhaan, oo hetki siinä

Meillä on nyt jo viikon ajan asustellut toinenkin au pair. Mua ei olla siis paikkaamassa tai mitään, tiesin jo ennen lähtöä että mun jälkeen tänne tulee toinenkin tyyppi lapsia hoitamaan. Au pair tulis työskennellä 30 tuntia viikossa, eikä yks auppari enää riitä, kun äiti lähtee takaisin töihin. Niinpä meitä on kaks. Ei haittaa kyllä yhtään! On tosi jees, kun on ikäänkuin siskontapainen hengailemassa täällä, ollaan alettu yhdessä katsomaan Netflixiä iltaisin ja jos meillä on päivällä yhtä aikaa vapaa-aikaa, ollaan käyty kävelyillä.

Lauantaina olin sopinut tapaavani kaveria Brixtonissa ja otin tän toisen aupparinkin matkaan. Käytän mun vapaa-aikaa paljonkin internetin syöverissä kaivelemassa hyviä ruokapaikkoja. Tällä kertaa kokeiltavana oli Veg Bar, koska sieltä saa vegaanisen version Big Macista ja hyvä hamppari käy aina. Vaan että se oli enemmänkin kuin hyvä. 'Pihvi' oli jotain käsittämättömän hyvää, tosin jäätiin epätietoisuuteen, mitä se oikeastaan oli. Todettiinpahan vaan, että jotain, mitä ei kuitenkaan kotona osattais tehdä.

Parasta on huomata, kuinka englannin taito paranee vaan! Ennen lähtöä englannin puhuminen ujostutti paljon, jos joku tuli kadulla kysymään neuvoa englanniksi, jäädyin ja sopersin jotain tosi epäselvää. Nyt pöytäkeskusteluaiheena oli mm. meidän kotimaiden taloudellinen tilanne ja politiikka. Tuntuu, että olin aivan ymmärrettävä jopa. En enää tankkaa mielessäni seuraavaa lausetta viittä kertaa, ennen kuin uskallan sanoa sen ääneen. Tulee voittajaolo, kun havahtuu siihen kehityksen määrään, mitä täällä on tapahtunut. Enkä oo ollut täällä kuin vasta vähän yli kuukauden.

Hampparin jälkeen taaperrettiin kaduilla ja ihmeteltiin kaikkea kiinnostavaa. Näin kukkakojun ja ämpärillisen sateenkaariruusuja. Jäin ihastelemaan niitä ja totesin ääneen, että jonain päivänä haluan kyllä ostaa itelleni tollasen. Heitin vielä perään, et vielä parempaa, jos jonakin päivänä joku antais mulle tollasin. Kaverini nappas mua käsivarresta kiinni, valitsi ämpäristä yhden kukkasen, maksoi sen ja ojensi mulle. Melkein itkin toisen ihmisen ystävällisyydelle ja olemassaololle. Hän on kovin lempeä otus. Oon fiilistellyt täällä sitä, että vaikka ei aina osaakaan ilmaista itseään niin hyvin kun haluaisi, tyypit kuitenkin näkee sanojen alle, eikä niitä kaikkia hienoja sanoja ehkä loppujen lopuksi tarvikaan. Sain tilaisuuden olla (melkein) yhtä kiva, kun divarissa käteeni osui vanha Suomesta kertova kirja, jossa oli mustavalkokuvia ja tekstiä saksaksi. Kaverini on siis saksalainen ja hän joutui tunnustamaan, ettei tiedä Suomesta mitään. Niinpä toverini on nyt yhtä Suomi-kirjaa rikkaampi. Hän lupasi lukea kirjan huolella. Koitettiin selvittää julkaisuvuotta, mutta ei saatu selville. Sen verran voin kertoo, että siellä oli ilmakuva Oulusta, enkä ihan tunnistanut Oulua siitä. 

Löydettiin Brixtonista (halpaa) hennaa, eli sunnuntai-iltapäivänä lähdin liikkeelle punapäänä. Ihana Minna on tullut Lontooseen visiitille poikaystäväänsä tapaamaan ja löydettiin molemmille sopiva päivä tapaamiselle. Tulin niin iloiseksi Minnan tapaamisesta, käveltiin pitkin Notting Hillin katuja ja saatiin päivitettyä kuulumiset ajan tasalle. Käytiin syömässä raakaravintola Namassa. Raakaruoka ei oo niin tuttu juttu, joten meinasin useampaan otteeseen puhaltaa mun haarukkaan, kun mieli yritti sanoa ruuan olevan kuumaa. Ruoka oli kyllä mahtavaa, meinaan todellakin mennä uudestaan. 

Kävin esittelemässä Minnalle kans Camdenia, joka taitaa Brixtonin ohella olla mun lempparipaikkoja täällä. Kierreltiin paikkoja, ihasteltiin Lontoon puistoja ja mentiin inSpiraliin mansikkaoluelle (projekti opette-juomaan-kaljaa etenee mallikkaasti). Vielä ennen kotiinpaluuta sain pussin ruisleipää, kiitos vielä Minna! <3 Hostäiti tosiaan kantaa mulle ruisleipää, mut ei mikään niistä oo se, mitä kaipaan. Nyt pussi on visusti pakkasessa, kunhan ensin esittelin pussin kotiväelle ja latelin uhkauksia, mitä käy jos siihen kosketaan. :>