Värejä, valoja ja värivaloja

Perjantaina oli spesiaalipäivä, olin töissä 12 tuntia. Viimeisen työtunnin vietin lukemalla vanhemmalle lapselle kirjoja. Lopulta työpäivän jäkeen kun olin raahustamassa keittiöön toivottamaan hyvät yöt, laps tuli mua vastaan mun nimeä huutaen ja pyysi lukemaan lisää kirjoja. Oli pakko heltyä ja mennä lukemaan karhukirja vielä kerran. Lapsi huuteli mun perään vielä kun nousin ylös portaita omaan huoneeseen, voi pieni otus kuinka saatkaan mut tuntemaan oloni rakastetuksi.

Lauantaiaamuna olin luvannut olla töissä pari tuntia, se meni puistossa naapurin lapsen synttärijuhlissa. Pari tuntia venähti hieman ja lopulta jouduin juoksemaan metroasemalle. Unkarilaisen toverini kanssa ollaan päätetty kiertää erilaisia healthy vegan food -juttuja tarjoavia kahviloita, tällä kertaa kohteena oli Juicebaby-niminen kahvila Chelseassa. Olin kutsunut pari saksalaista toveria liittymään seuraan. Nämä olivat tuoneet mukanaan saksalaisia kavereitaan. Koko matka metroasemalta kahvilaan nämä lörpöttelivät keskenään saksaksi. Pohdittiin unkarilaisen kanssa, että jos tyypit on tarpeeksi fiksuja, niin eiköhän ne viimeistään kahvilassa vaihda englantiin. Ei vaihtaneet. Kuinka kivaa. En kuitenkaan viitsinyt sitten sanoa mitään, vaikka ois ehkä pitänyt.

Taco bowl, varsin maistuvaa, tosin chili poltteli mun rohtuneita huulia

Mä ja yksi saksalaisesta jatkettiin samaa matkaa unkarilaisen kanssa lounaan jälkeen. Hän sanoi ärsyyntyneensä myös muista tyypeistä, mutta ei voinut muutakaan koska hänet oli ahdettu nurkkaan, josta hän ei voinut keskustella meidän kanssa. Meidän suunnitelma lauantai-illalle oli lähteä jonnekin hankkiutumaan kivaan humalaan ja pitämään hauskaa. Ei oltu vaan saatu aikaiseksi ottaa selvää, että minne halutaan lähteä. Unkarilainen kutsui meidät sitten kanssaan katsomaan Englanti vs. Wales -rugbyottelua Richmondiin. Rugbyn maailmanmestaruusottelut on parhaillaan käynnissä Lontoossa ja Richmondissa on valtava Fanzone: alueella on joitain huvipuistolaitteita, fanituotekauppoja ja teltta, jonne voi mennä katsomaan otteluita isolta screeniltä. Ihmisiä oli niin paljon! Vaikka en rugbysta ymmärräkään yhtään mitään, se ihmisjoukko sai mutkin innostettua kisatunnelmaan. En tosin tiedä kumpaa kannustin (Englanti hävisi btw). Siinähän seurasin, kun tyypit heitteli palloa ja hyppeli kasoihin toistensa päälle. Onneks oli kaljaa. 

Sori ruttusuttukuvat

 Pelin jälkeen valuttiin ihmisjoukon mukana takaisin Richmondin keskustaan. Unkarilainen nappas bussin, kun mä ja saksalainen haluttiin vielä myöhäisillan sipsiostoksille. Kun saatiin sipsit käteen, oltiin niin tohkeissamme, että lähdettiin kävelemään väärään suuntaan. Google Maps on kuitenkin kaveri ja päästiin metroasemalle takaisin. Metromatka kotiin meni silmät puolitangossa ja pienessä jännityksessä, kun metroa vaihdettaessa en ollut varma onko mun viimeinen metro mennyt jo. Ulkona oli niin kylmä, että oli pakko juosta asemalta kotiin siinä uskomattoman kauniissa kuunvalossa. Hymyilytti vaan.

On vaan

Ajalla on ollut tällä viikolla kiire jonnekin. Ehkä se toisinaan juoksee niin lujaa, että aika tuntuu liukuvan ohi. Toisinaan se sitten on juoksemisesta niin väsynyt, että se matelee. Tällä viikolla ei tosiaan madeltu. Keskiviikkona väittelin hostäidin kanssa siitä, mikä viikonpäivä on. Olin aivan varma, että oli tiistai. Katsottiin sitten yhdessä kalenteria. Olin väärässä. Mun työpäivät on ollut lyhyitä, kahtena päivänä tarvitsi aloittaa työt vasta 11. En kyllä valita.
 
Viikonloppuna poistuin kotoa kerran 20 minuutiksi. Enkä ees käyttänyt sitä aikaa kaupassa käymiseen, oon aika ylpee siitä. Ulkona on vieläkin aivan vihreää ja tänään oli jopa lämmintä. Mut musta olin sisäviikonloppuni ansainnut. 

Eilen perhe lähti iltapäiväksi eräille synttäreille. Heti kun ovi kolahti, ryntäsin keittiöön tanssimaan. (Okei, en rynnännyt ihan heti. Kyttäsin ensin ikkunasta, kun ne lähti, sitten vasta uskaltauduin poistua mun huoneesta). On vaan niin vapauttavaa olla itsekseen. Hostäiti oli leiponut suklaabrownieita. En voinut vastustaa kiusausta, joten nappasin palasen pelliltä. Sitten hoksasin, että ne kyllä huomaa mun ottaneen yhden palan. Piti siis syödä koko rivi, ettei näyttäisi niin epäilyttävältä. Epäonnistuin. Illalla hostäiti kysyi haluaisinko lisää brownieita. Hupsista. Tunnustin pahoitellen syöneeni muutaman palasen. Äiti vaan nauroi ja totes huomanneensa kadonneen rivin. En ollutkaan niin ovela kuin luulin olleeni....

Tänään hengailin alakerrassa leikkimässä lasten kanssa. En voinut vastustaa, kun vanhempi lapsi huus mun nimeä ja pyysi leikkimään. Lapsella oli hyvä päivä tänään, leikkimisen keskellä hän kikatti ja juoksi sitten halaamaan mua. Meinasin itkeä liikutuksesta. Kultainen pieni otus.

Olin luvannut tehdä illalliseksi bataattifalafeleja ja avokadodippiä. Kaupasta ei ollut kuulemma löytynyt persiljaa, joten se piti jättää pois, siispä mun falafelit näytti McDonaldsin kananugeteilta. En oo koskaan maistanut niitä, mutta oon varma et mun nugetit maistuu paremmalta. Perhe tykkäs ruuasta niin paljon, että äiti pyys mua tekemään niitä viikottain (ruoka on helppo tehä ja molemmat lapset tykkäs siitä). Lupauduin tähän. Saa nähdä, millon saan niistä sit tarpeekseni. 

Arkistokuvaa

 

 

 

Tänä viikonloppuna on ollut aikaa suunnitella kaikkea ensi viikonloppua varten! Oon ollut niin iloinen ja lämpimissä fiiliksissä, kun tyypit, joita oon kerran aikaisemmin nähnyt, on tällä viikolla ottaneet yhteyttä ja sanoneet että haluisivat tavata toistekin! Oon ollut välillä kriisissä mun englannin kanssa, tuntuu että aina ei kielitaito vaan riitä ilmaisemaan itteään tarpeeksi. Siitä on tullut epävarmuuksia sitten, että tykkääköhän nuo tyypit musta, vaikka en aina kaikkee osaakaan sanoa. Ja ilmeisesti ne on kuitenkin aivan viihtyneet mun kanssa! Täällä oleilu on kyllä antanut paljon itsevarmuutta mulle. 

Näiden tyyppien kanssa ollaan ensi lauantaina suuntaamassa yllätysyllätys lounaalle! Illemmalla olisi sitten tarkoitus tsekkailla vähän Lontoon yöelämää. Täytyy selvittää, miten yöbussit täällä kulkee. 

Ps. Oon löytänyt paikallisesta Lidlistä uuden rakkauden: minttusuklaasipsit. Ihan liian hyviä. Yhyy. Suomesta ei saa niitä. Yhyy. 
 

Lukemattomia kasvoja

Uusien ihmisten tapaaminen on mielettömän kivaa, mutta samalla uuvuttavaa. Vaikka viime yönä nukuin 11 tuntia, silmät painuivat väkisinkin kiinni kun istuin aamupäivällä metrossa. Olin sopinut meneväni lounaalle Camdeniin sen tyypin kanssa, joka viime viikonloppuna ei sairastumisen vuoksi päässytkään paikalle. Lounaan jälkeen mulla oli aikaa piipahtaa siinä Second Hand -kaupassa, jossa käväisin viime viikonloppuna. Löysin monta paitaa, kaksi puntaa kappale, ihan hyvä hinta hyväkuntoisista vaatteista. 

Camdenista lähdinkin juoksujalkaa, oli aika kiirehtiä Lontoon keskustaan, kansainväliseen au pairien tapaamiseen. Parin metronvaihdon jälkeen saavuin Marble Arch -metroasemalle, jonne olin sovinut tärskyt erään saksalaisen tutun ja hänen ystäviensä kanssa. Tapaamiseen tulleet tyypit olivat kokoontuneet toiselle puolelle tietä, meitä oli yli sata au pairia koolla! Valitettavasti en ehtinyt löytää tuttuani, ennen kuin valtava joukko alkoi valua kohti Hyde Parkia. Haahuilin yksinäisenä väkijoukon mukana. Mun vieressä käveli tyyppi, jolla oli hurjan hienot hiukset. Uskaltauduin sanomaan sen myös hänelle ääneen. Uskallus kannatti, juttu alkoi luistaa ja sain loppuillaksi kaverin! 

Mä ja pari muuta erittäin huonolaatuisessa kuvassa (halusin silti laittaa sen tänne)

Hyde Parkissa löysin viimein tuttuni ja istahdettiin alas piknikille. Piknikillä tuli selväksi, että Lontoossa on paljon saksalaisia au paireja. Meidän n. 10 hengen piirissä saksalaiset olivat enemmistössä ja heitä vain ilmestyi joka paikasta lisää. 

Parin tunnin piknikillä oleilun jälkeen suunnaksi otettiin eräs baari, jonka alakerta oli vain meille varattu. Mun makuun paikassa oli liikaa ihmisiä eikä musiikkikaan vastannut mun tyyliä. Uuden tuttuni kanssa löydettiin kuitenkin kiva pöytä, johon istahti pari muutakin juttelemaan meidän kanssa. 

Vaikka en isoista ihmismassoista erityisesti nautikaan, oli mulla tänään kivaa. Oli helppoa löytää juttuseuraa ja uusia tuttavuuksia, joista osan kanssa sovin näkeväni myöhemminkin. Oleminen tuntui kevyeltä ja mukavan leijuvalta. Odotan kuitenkin jo kovasti ens viikonloppua, jolloin en aio lähteä yhtään mihinkään. Ehkä ostamaan pitsaa. Tosin pitsan saa tilattua kotiinkuljetuksella. Voisin vaan luolautua omaan huoneeseen. 

Rakkoja jalkapohjissa

Eilen yli puolet mun työajasta meni kävellessä. Lapset tykkää nukkua vaunuissa ja ne tykkää siitä, kun vaunuja työnnetään... Aamulla työntelin vaunuja tunnin kun pienempi lapsi nukkui. Päivemmällä isompi lapsi nukkui, ja näillä se menee niin, että mitä isompi lapsi, sitä isommat unet.... Kolmessa tunnissa tuli lähitienoo tutuksi. Onneksi olin kaukaa viisas ja mulla oli lenkkarit. Ja sporttivaatteet, jotta tuntisin olevani urheilullinen. 

Aamulla heräsin pirteenä ja olin täysissä pukeissa syömässä aamupalaa jo puol ysiltä. Hostäitiä jaksaa ihmetyttää nää mun aikaiset viikonloppuaamut. Sanoin sille, et ens viikonloppuna aion olla vaan kotona, eli se näkee mua vasta puolen päivän aikoihin. Tai sillon kun tulee nälkä. Tänään olin kuitenkin sopinut tapaamisen kymmeneksi erään suomalaisen kanssa. Päivä meni Lontoon keskustassa seikkaillessa. Ekaa kertaa mä sain olla turistioppaana täällä! 

Mun uus paras ystävä on Fat Gay Vegan. Sieltä bongasin Essential Vegan -ruokapaikan, joka aikoo huomisen jälkeen muuttaa keittiönsä toiseen paikkaan. Koska en tiennyt, olisinko täällä vielä kun uusi keittiö avataan, päätettiin suunnata Shoreditchiin syömään. Ruokapaikka oli Shoreditch Pumpissa, joka on ennen ollut bensa-asema. Nykyään se on täynnä katuruokaa tarjoavia kojuja. Tilasin hampurilaisen ja voin kertoo, että se oli paras hampurilainen, jonka oon ikinä syönyt. Ainoo miinus oli koko. Olisin voinut syödä paljon enemmän. Lisäksi tyyppi kojussa oli mielettömän suloinen, jutusteltiin samalla kun mun hampurilainen valmistui. Hän jopa arvas mun olevan suomalainen, koska mulla on kuulemma suomalaiset kasvonpiirteet (mitähän se sitten ikinä tarkottaakaan). 

Syömisen jälkeen päädyttiin hengailemaan Westminster Abbeyn liepeille, josta lähdettiin kävelemään Buckingham Palacelle. Täytyy mennä joku päivä katsomaan vartijoiden vaihtoa. Jos jaksaa. 

Tykkäsin niin paljon Brixtonista, että halusin näyttää sen uudelle toverilleni. Oikeasti mulla oli kans taka-ajatuksia, nimittäin halusin päästä siihen ihanaan kuppikakkukahvilaan. Opin sen edellisestä kerrasta, ettei kannata ottaa mitään kovin suurta. Kysyin myyjältä suosituksia, ja päädyin Jaffa-muffinssiin. Onneks en asu aivan Brixtonin tuntumassa, menis monen tunnin kävelylenkit ihan hukkaan. Jos jotakuta ystäväistä huvittaa vierailla mun luona täällä, niin voidaan käydä kaikissa mun lemppariruokapaikoissa. Mitä niitä nähtävyyksiä kiertelemään, nehän näkee kuvista.

Päivän päätteeks suuntasin Primarkiin. Nyt mulla on kolme paria Frozen-sukkia. Eli aika tosi onnistunut lauantai.

Tänään olen voittamaton

Oon siinä pisteessä elämää, että päivän kohokohta on kakkavaipan vaihtaminen. Tein sen ekaa kertaa (aikoihin?). Pienempi lapsi on liikkuvaista sorttia, eikä se tykkää vaipanvaihto-operaatiosta yhtään. Siitä huolimatta onnistuin. Voittajafiilis. Suu messingillä menin selittämään mun onnistumisesta hostäidille, joka taputti mulle. Vielä kun oisin saanut tikkarin hyvästä suorituksesta, kaikki ois ollut täydellistä. 

Tässä vielä video kuvaamaan mun fiiliksiä: 

 

Muistan taas, millaista on odottaa viikonloppua

Mulla oli eilen vakaa tarkoitus jaksaa päivittää blogia illalla, mutta seikkailupäivän jälkeen lysähdin sänkyyn eikä musta ollut oikeen mihinkään. Tänään täytyy sitten päivitellä kahdesta päivästä!

Facebook on kyllä aupparin parhaita kavereita. Oon neljässä eri au pairs in London -ryhmässä, niihin tulee joka päivä kyselyjä oisko joku vapaa tänään tekemään jotain. Eilispäiväksi olin sopinut tapaamisen neljän muun aupparin kanssa Waterloon asemalla. Se paikka ei vaan oo mua varten. Oltiin sovittu tapaaminen Bootsin eteen, se on tyyliin isoimpia liikkeitä sillä asemalla. No, Mare ei kuitenkaan löydä sinne, vaan pyörii taas kymmenen minuuttia ennen kuin huomaa ison kyltin.... Mun lisäksi siellä oli tsekki, virolainen, ranskalainen ja espanjalainen. Suunnattiin Queen Elizabeth Olympic Parkiin, eli sinne missä Lontoon olympialaiset pidettiin. Ulkona oli aika koleaa, pitkiksi ajoiksi ei pysähdytty paikoilleen vaan käveltiin paljon. Jos olisi ollut aurinkoista, siellä olisi varmaan näyttänyt ihan nätiltä ja olisi voinut jäädä piknikille. Harmaa sää sai kuitenkin kaiken näyttämään harmaalta. 

Kun oltiin nähty tarpeeksi, hypättiin takaisin metroon ja lähdettiin ihasteleen St Paulin katedraalia. Siinä on muuten komee pytinki. Turistikuvien jälkeen tallusteltiin Covent Gardeniin. Olin aikaisemmin tällä viikolla selaillut Iltalehteä, joka kertoi mulle kymmenestä tuhannesta ilmapallosta, jotka on tuotu Covent Gardeniin. Pitihän ne nähdä! Covent Garden on siis täynnä erilaisia kauppoja ja kahviloita. Spottasin pienen Muumi-kaupankin hehee. 

Ilmapallojen jälkeen oli aika lähteä turisteilemaan Chinatowniin. Siellä ei tuoksu kovin erityisen hyvältä. Tuli tsekkailtua uudestaan Trafalgar Square, otettua uusia turistikuvia Big Benin kanssa ja käveltyä pitkin Thamesin vartta. Tunsin oloni erityisen turistiksi eilen. Kun iltaisin tuun metrolla kotiin, tuntuu jo siltä kuin kuuluisin tänne.

Tänään olin sopinut lähteväni erään aupparin kanssa Camdeniin syömään inSpiral Lounge -nimiseen vegaanikahvilaan. Aamulla tyyppi lähetti viestiä, että hän on tullut kipeeksi. Eikun uutta matoa koukkuun ja viestiä erääseen Facebook-ryhmään. Kahdessa minuutissa eräs italialainen laittoi viestiä ja lopulta meitä oli yhteensä viis syömässä. Eilen tapaamani virolainen kyseli multa aamupäivästä mun päivän suunnitelmia. Koska oltiin sovittu syömään meno vasta neljäksi, me päätettiin lähteä kahdestaan seikkailemaan Camdeniin vähän aikaisemmin. Camden on ahdettu täyteen turistikauppoja! Niiden keskeltä onnistuin löytämään loistavan Second Hand -liikkeen, jonne aion vielä palata yksin (tää mun kaveri ei ollut oikeen kirppari-ihminen). Oma lukunsa oli Camden Market. Sokkeloinen ahtaiden katujen verkosto täynnä vaikka mitä! Sinnekin haluaisin vielä yksin lähteä, pystyisi tutustumaan tarjontaan paremmin. Jos joskus tarvis eksyttää joku mun kannoilta, niin toi ois oiva paikka siihen. 

Lopulta päästiin syömään! Ei hitto se kahvila oli mahtava, sinne meen kyllä uudestaankin. Tarjoilijoilla oli mielettömän hyvä meininki, yksikin hyppeli menemään pitkin kahvilaa iloinen hymy kasvoillaan (en uskaltanut sanoa sille, että sen olemus saa mun sieluun hymyjä). Tilattiin burgerit ja mansikkaoluet! Kalja ei oo mun juttu, mut mansikkakalja on. Tai ainakin tää mitä sieltä sai. Burgerikin oli varsin mainioo. Jälkkäriksi sain vielä ahdettuu itteeni suklaaraakakakkuu. Naureskelin siinä, että täällä mun rahat kuluu matkustamiseen ja syömiseen. Julkinen liikenne on muuten kallista. Pelkästään tänä viikonloppuna oon syöttänyt 15 puntaa (n. 20e) mun matkakorttiin ja jäljellä taitaa olla joku 3 puntaa. 

 

Kun kävelin metroasemalta kotiin, ihmettelin syvänsinistä taivasta ja ihmisten määrää maailmassa. Kun kohotin mun katseen yli talojen kattojen, näin lentokoneiden välkkyvät valot ja hetkeksi mun ajatukset täyttyi kaikista niistä ihmisistä, joilla oli juuri sillä hetkellä jokin suunta. Olin yhtä aikaa niin kovin väsynyt ja niin kovin levollinen. 

Niin paljon rakkautta teille kaikille

Maailma ja soljuvat äänet

Päivillä on oma, karkea rutiininomainen luonteensa. Olen oppinut syömään aamupalaa, lounasta, päivällistä ja midnight snackeja, kaikilla niillä on oma aikansa. Midnight snack on päivän hankalin ateria, yritän ajoittaa sen niin, ettei keittiössä ole ketään. En ole vielä aivan täysin selvittänyt, milloin hostisä tulee töistä kotiin. Yritän hiippailla keittiöön ennen hänen kotiinpaluuta. Jokailtainen jännitysnäytelmä.

Pipsa Possu on brittilasten suosikki, niin kuin tässäkin perheessä. Pipsan pärstä komeilee useassa vanhemman lapsen vaatteessa ja Pipsa-leluja löytyy laatikollinen. Vanhemman lapsen lempileikkejä on ottaa esille Pipsan talo, laittaa Pipsa hyppäämään alas yläkerrasta ja kikattaa kun mä peitän silmäni huudellen samalla oh nota. Nuoremman lapsen lempileikkejä taas on tunkea keskelle Pipsa Possu -lelukasaa ja yrittää tunkea mahdollisimman monta pientä esinettä suuhunsa. Mun ei-niin-lempileikkejä on yrittää pitää nuorempi lapsi ja Pipsa Possu erillään. 

Vanhempi lapsi tykkää metrolla matkustamisesta ja aamupäivällä hän erityisen innokkaasti esitti toivomusta päästä metroon. Toivomus toteutui ja lähdettiin lounaalle Brixtoniin. Brixtonissa oli ihmisiä, kauniita taloja ja Brixton Market, jossa myytiin nyt vähän kaikkea. Näytin niin turistilta, mun pää kääntyili villisti puolelta toiselle kun yritin nähdä kaiken.

Hostäiti ja lapset lähtivät kotiin, mutta mä sain luvan jäädä seikkailemaan. Suuntasin suoraan kuppikakkukahvilaan, jonka ohitse me käveltiin. Niin paljon vaihtoehtoja, niin paljon rasvaa ja sokeria. Niin hyvää. Ostin sellaisen asian, jossa kahden ison keksin välissä oli jotain mömmöä. En muista enää mitä se mömmö oli.

Keksinsyömisen vaiheet: ihastus, innostus, tyytyväisyys ja lopulta luovuttaminen. Keksin lopullinen selättäminen tapahtui vasta kotona

  En uskaltanut kuitenkaan seikkailla kovin kauas. Hostäiti oli sanonut, että takaisin ei oo kiirettä, mulla oli kolme ja puoli tuntia aikaa ilmestyä kotiin. Mun kännykässä on kuitenkin vielä Suomi-aikakin jäljellä brittiajan lisäksi, joten sähläsin sen kanssa ja lähdin ihan liian aikaisin kotiin. Tajusin aikamokan vasta metrossa. Ajelin kuitenkin kodin lähelle ja seikkailin siellä. Tulipahan käveltyä vähän. 

Illalla tuli todistettua, ettei tarvitse olla kovinkaan iso ihminen ollakseen voimakas. Eikä väsykiukkunälkää pidä aliarvioida. Nuoremmalla lapsella meni hermo, joten se nappas molemmilla käsillään mun takuista ja kiskoi sydämensä kyllyydestä huutaen samalla. Päästettyään irti musta, se tunki kuolaa täynnä olevan suunsa mun poskeen. Kaks hammasta pystyy satuttamaan, vaikkei niin ehkä uskois. Muistakaas olla siis varovaisia kaksihampaisten kanssa.

Huomenna aamupäivälle on sovittu playdate lapsen kaverin kanssa ja päiväunien jälkeen lähdetään sisäleikkipuistoon. Oon aika varma, että illalla huokaan helpotuksesta, kun viikonloppu alkaa. 

 

Lopuksi vielä muutama pulu