Maailma ja soljuvat äänet

Päivillä on oma, karkea rutiininomainen luonteensa. Olen oppinut syömään aamupalaa, lounasta, päivällistä ja midnight snackeja, kaikilla niillä on oma aikansa. Midnight snack on päivän hankalin ateria, yritän ajoittaa sen niin, ettei keittiössä ole ketään. En ole vielä aivan täysin selvittänyt, milloin hostisä tulee töistä kotiin. Yritän hiippailla keittiöön ennen hänen kotiinpaluuta. Jokailtainen jännitysnäytelmä.

Pipsa Possu on brittilasten suosikki, niin kuin tässäkin perheessä. Pipsan pärstä komeilee useassa vanhemman lapsen vaatteessa ja Pipsa-leluja löytyy laatikollinen. Vanhemman lapsen lempileikkejä on ottaa esille Pipsan talo, laittaa Pipsa hyppäämään alas yläkerrasta ja kikattaa kun mä peitän silmäni huudellen samalla oh nota. Nuoremman lapsen lempileikkejä taas on tunkea keskelle Pipsa Possu -lelukasaa ja yrittää tunkea mahdollisimman monta pientä esinettä suuhunsa. Mun ei-niin-lempileikkejä on yrittää pitää nuorempi lapsi ja Pipsa Possu erillään. 

Vanhempi lapsi tykkää metrolla matkustamisesta ja aamupäivällä hän erityisen innokkaasti esitti toivomusta päästä metroon. Toivomus toteutui ja lähdettiin lounaalle Brixtoniin. Brixtonissa oli ihmisiä, kauniita taloja ja Brixton Market, jossa myytiin nyt vähän kaikkea. Näytin niin turistilta, mun pää kääntyili villisti puolelta toiselle kun yritin nähdä kaiken.

Hostäiti ja lapset lähtivät kotiin, mutta mä sain luvan jäädä seikkailemaan. Suuntasin suoraan kuppikakkukahvilaan, jonka ohitse me käveltiin. Niin paljon vaihtoehtoja, niin paljon rasvaa ja sokeria. Niin hyvää. Ostin sellaisen asian, jossa kahden ison keksin välissä oli jotain mömmöä. En muista enää mitä se mömmö oli.

Keksinsyömisen vaiheet: ihastus, innostus, tyytyväisyys ja lopulta luovuttaminen. Keksin lopullinen selättäminen tapahtui vasta kotona

  En uskaltanut kuitenkaan seikkailla kovin kauas. Hostäiti oli sanonut, että takaisin ei oo kiirettä, mulla oli kolme ja puoli tuntia aikaa ilmestyä kotiin. Mun kännykässä on kuitenkin vielä Suomi-aikakin jäljellä brittiajan lisäksi, joten sähläsin sen kanssa ja lähdin ihan liian aikaisin kotiin. Tajusin aikamokan vasta metrossa. Ajelin kuitenkin kodin lähelle ja seikkailin siellä. Tulipahan käveltyä vähän. 

Illalla tuli todistettua, ettei tarvitse olla kovinkaan iso ihminen ollakseen voimakas. Eikä väsykiukkunälkää pidä aliarvioida. Nuoremmalla lapsella meni hermo, joten se nappas molemmilla käsillään mun takuista ja kiskoi sydämensä kyllyydestä huutaen samalla. Päästettyään irti musta, se tunki kuolaa täynnä olevan suunsa mun poskeen. Kaks hammasta pystyy satuttamaan, vaikkei niin ehkä uskois. Muistakaas olla siis varovaisia kaksihampaisten kanssa.

Huomenna aamupäivälle on sovittu playdate lapsen kaverin kanssa ja päiväunien jälkeen lähdetään sisäleikkipuistoon. Oon aika varma, että illalla huokaan helpotuksesta, kun viikonloppu alkaa. 

 

Lopuksi vielä muutama pulu