Täytyisi hakea matkalaukku

Lähden tiistaina 25.8. Lontooseen au pairiksi. Ajattelin viipyillä siellä puolisen vuotta, eli takaisin tuun alkukeväästä 2016. Ellen sitten heittäydy hurjaksi ja jää sinne. 

Mun host-perheessä on kaksi lasta, alle viisvuotiaita. Nuorempi ei osaa vielä edes puhua, mutta on kuulemma koko ajan liikkeessä. Vanhempi käy kerran viikossa uimakoulussa ja mun pitää mennä sinne sen kanssa. Paljon muuta en lapsista muistakaan/tiedäkään. Ilosia otuksia ovat molemmat (ainakin niin sanotaan).

Koko mun au pair -prosessi on ollut aika huoleton. Oon lähdössä soitellen sotaan. Kesäkuun lopussa sain tietää, etten päässyt kouluun. Reilu kolme viikkoa sitten päätin lähteä au pairiksi. Pari päivää sen jälkeen kun tein profiilin aupairworldiin, löysin tän mun host-perheen. Tykästyin niiden profiiliin ja ne tykästyi mun esittelyviestiin ja noh, nyt oon muuttamassa niiden luo. Perheessä mua ihastutti heti aluksi se fakta, että he ovat vegaaneja myös. Tuntuu turvalliselta mennä ihmisten luo, joiden tietää jakavan samoja arvoja mun kanssa. Kun olin vaihdellut useampia viestejä perheen äidin kanssa, mua alkoi ihastuttaa se perhe yhä enemmän. Host-äiti vaikuttaa niin ystävälliseltä ja huomaavaiselta tyypiltä, odotan jo innolla sen tapaamista.

 Oon saanut sen käsityksen, että perheessä on hulinaa ja vilinää menossa koko ajan. Kun on muutaman kuukauden elänyt hitaalla rytmillä, on virkistävää muuttaa sinne elämän keskelle.  

Ennen lähtöä on niin paljon juttuja tehtävänä. Suurin niistä on pakkaaminen. Ei huvita. En osaa pakata näin pitkäksi aikaa. Nään itteni juoksemassa ympäri kämppää pari tuntia ennen lähtöä ja nakkelemassa matkalaukkuun vaatteita joita saattaisin haluta ottaa matkaan. Ja sitten itkemässä kun matkalaukku painaa liikaa. Täytyy skarpata, ettei tää skenaario toteudu. 

En oo vielä sisäistänyt lähtöä. Oon jättänyt hyvästejä, ostanut junalipun Helsinkiin, etsinyt passin, hommannut matkavakuutuksen. Siltikään mikään ei tunnu todelta. En osaa vielä ihkuttaa lähtöä, kaikki tapahtuu niin nopeasti mutta yhtä aikaa niin hitaasti. Luultavasti oon koko mun Lontoo-ajan ihan pöllämystynyt ja vasta kun palaan takaisin Suomeen, hoksaan et hei, tuli muuten käytyä Lontoossa.