sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Lukemattomia kasvoja

Uusien ihmisten tapaaminen on mielettömän kivaa, mutta samalla uuvuttavaa. Vaikka viime yönä nukuin 11 tuntia, silmät painuivat väkisinkin kiinni kun istuin aamupäivällä metrossa. Olin sopinut meneväni lounaalle Camdeniin sen tyypin kanssa, joka viime viikonloppuna ei sairastumisen vuoksi päässytkään paikalle. Lounaan jälkeen mulla oli aikaa piipahtaa siinä Second Hand -kaupassa, jossa käväisin viime viikonloppuna. Löysin monta paitaa, kaksi puntaa kappale, ihan hyvä hinta hyväkuntoisista vaatteista. 





Camdenista lähdinkin juoksujalkaa, oli aika kiirehtiä Lontoon keskustaan, kansainväliseen au pairien tapaamiseen. Parin metronvaihdon jälkeen saavuin Marble Arch -metroasemalle, jonne olin sovinut tärskyt erään saksalaisen tutun ja hänen ystäviensä kanssa. Tapaamiseen tulleet tyypit olivat kokoontuneet toiselle puolelle tietä, meitä oli yli sata au pairia koolla! Valitettavasti en ehtinyt löytää tuttuani, ennen kuin valtava joukko alkoi valua kohti Hyde Parkia. Haahuilin yksinäisenä väkijoukon mukana. Mun vieressä käveli tyyppi, jolla oli hurjan hienot hiukset. Uskaltauduin sanomaan sen myös hänelle ääneen. Uskallus kannatti, juttu alkoi luistaa ja sain loppuillaksi kaverin! 

Mä ja pari muuta erittäin huonolaatuisessa kuvassa (halusin silti laittaa sen tänne)


Hyde Parkissa löysin viimein tuttuni ja istahdettiin alas piknikille. Piknikillä tuli selväksi, että Lontoossa on paljon saksalaisia au paireja. Meidän n. 10 hengen piirissä saksalaiset olivat enemmistössä ja heitä vain ilmestyi joka paikasta lisää. 

Parin tunnin piknikillä oleilun jälkeen suunnaksi otettiin eräs baari, jonka alakerta oli vain meille varattu. Mun makuun paikassa oli liikaa ihmisiä eikä musiikkikaan vastannut mun tyyliä. Uuden tuttuni kanssa löydettiin kuitenkin kiva pöytä, johon istahti pari muutakin juttelemaan meidän kanssa. 

Vaikka en isoista ihmismassoista erityisesti nautikaan, oli mulla tänään kivaa. Oli helppoa löytää juttuseuraa ja uusia tuttavuuksia, joista osan kanssa sovin näkeväni myöhemminkin. Oleminen tuntui kevyeltä ja mukavan leijuvalta. Odotan kuitenkin jo kovasti ens viikonloppua, jolloin en aio lähteä yhtään mihinkään. Ehkä ostamaan pitsaa. Tosin pitsan saa tilattua kotiinkuljetuksella. Voisin vaan luolautua omaan huoneeseen. 


2 kommenttia:

  1. Mä niin tiiän ton tunteen ku ihmisiin tutustuminen väsyttää vaikka onki kivaa! Joka päivä voisin mennä ennen ysiä nukkumaan... ja tääläki on ihan hitosti saksalaisia! Sit se joka ei oo saksalainen onki sveitsiläinen joka myös puhuu saksaa ja sit oot ainut joka ei ymmärrä sanaakaan... >:) Haha no onneks sentää muitaki löytyy, ei tartte alkaa opetteleen saksaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnistan niin tuon että väsyttää aikaisin! No eiköhän tää tästä pikku hiljaa tasaannu kun tutustuu ihmisiin eikä tarvi joka kerta tavata vaan uusia ihmisiä :)

      Poista