Elämän järjettömyys sai meidät hymyilemään

Aamun ensimmäiset ajatukset:
ei jumalauta
ei helvetti
lähden tänään kotoa

Tänään siis matkaan yöjunalla Helsinkiin ja tiistaina on lähtö. Tänään on jännittänyt ekaa kertaa kunnolla. Koska  meillä ei ollut ketään kotona, äiti tuli pitämään mulle seuraa. Mun äiti on super, se teki mahdottomasta mahdotonta - mun huoneessa on näyttäny viimeks yhtä siistiltä sillon kun en vielä asunut täällä. Siivoaminen käy terapiasta, totesi separaatioahdistuksesta kärsivä äitini. En vastustellut. Giitu vel eadni. <3

Skypeilin aamusta pikaisesti host-äidin kanssa. Keskustelun pääaiheita oli lontoolaiset kirpparit ja talvitakit (kirppareita löytyy runsaasti ja talvitakki on hyvä olla mukana). Sen jälkeen aloin pakata. Aluksi kaikki sujui hyvin, tuuletin kun sain niin monta villapaitaa mahtumaan matkaan. Muutuin rohkeammaksi ja uskaliaammaksi. Ei olis kannattanut, ylimääräisiä kiloja kasaantui. Suru puserossa suurin osa villapaidoista piti laittaa takaisin kaappiin. Nyt kotivaaka näyttää 19.9-20.1 kiloa. Jospa vaan puen viis paita päällekkäin ennen lähtöä.

Eilen ajeltiin yöllä kaverin läksiäisistä kotiin. Taivas oli niin kauniin sininen, peltojen päällä lepäs raskas usva, koko maisema oli vaan niin ihmeellistä. Kotona fiilistelin elämistä ja olemista ja tän ajatusrupeaman lopuksi tulin niin hyvälle tuulelle kummastakin. Vaikka lähtö jänskättää, on aika kevyt olo lähteä kotoa. Rakkaita tulee tietenkin ikävä, mutta oon tulossa ihan pian takaisin (ja hei Lontoossa saa tulla käymään!). Helsingissä saan vielä viettää stressivapaan päivän, kun kaikki on jo pakattu ja valmiina. Toivottavasti viimeiset Suomi-päivät on lempeitä mulle.